Saturday, 16 November 2013

KT: Välähdys

Aikaisemmat osat: KLIK ja KLIK. Osa kuvista on aika kökkölaatuisia, jouduin lataamaan ne pienennettyinä suoraan bloggeriin, koska Flickrillä on ongelmia. Varautukaa siis menettämään näkönne huonolaatuisten kuvien takia. Ja nyt päästän teidät tarinan pariin:
 
------------------------------------
 
 
(Laittakaa toi nyt soimaan koska en löytänyt parempaakaan biisiä)
 
Kide: *ajattelee* Kaikki olisi niin paljon helpompaa, jos saisin yhteyden Lunaliaan. Mutta aina kun yritän, päätäni alkaa särkeä.
 
Kide
 
Kide: "Minun portaalini ovat voimakkaita, sillä kuolemattomuuteen pohjaava taikuus on aina todella voimakasta. Ovatko kykyni liian mahtavia tälle maailmalle? Se on ainoa mahdollinen syy, olen liian mahtava!"

 
Kide
 
Kide: "...tämän maailman taikuus on erilaista? Mitä tuo muka tarkoittaa? Taikuus on, no, taikuutta. Ei se voi vaihdella maailmojen välillä."
 
Kide
 
Kide: "Tämän mukaan Illuusio on vain puoliksi olemassa. Sen minä jo tiesinkin, linkin on oltava yhteydessä kaikkeen, joten se ei voi olla täysin konkreettinen. Mutta minun taikuuteni pohjaa kotimaailmaani Riveriaan. Riveria on täysin olemassa, kuten tämäkin maailma. Maa."
 
 
Kide: "Minun voimani eivät voi heikentyä. Tarkoittako tämä, että... olen menettänyt kykyni?"
 
 
Kide: *nousee seisomaan ja alkaa luoda portaalia*
 

 
Kide: *ilmestyy huoneen toiselle puolelle*
 
 
Kide: "Näin lyhyen matkan portaali toimii? Entä jos..."
 
Sunshine
 
Kide: *siirtyy toiseen maailmaan*
 
 
...mitä ihmettä blogger? Vaaleanpunaista???
Kide: *palaa huoneeseensa ja rojahtaa polvilleen voimattomana*
 
Kidelle - Pullip Pere Noel
 
"Minä pääsen edelleen toisiin maailmoihin, mutta... Jokin on vialla Illuusiossa. Minun on päästävä Harhaan* ja haettava Lia, mutta kuinka pääsen sinne ilman portaalia? Ja minä en edes voi olla varma... En tiedä onko Lia enää elossa."
 
*Illuusion pääkaupunki
 
Samaan aikaan toisaalla:
 
Cassidy - Pullip myselect Paja
 
?: *hyppelehtii iloisena* "La la laa ♥"
 
Cassie
 
?: *huomaa takanaan olevan outoa, himmenevää valoa*
 
...mikä tuo oli?
 
Liahan se siellä
 
?: "Hei! Oletko kunnossa? Minun nimeni on Cassidy ja voin auttaa, jos..."
 
Lunalia - Dal Icarus
 
??: *mutisten* "Hmh? Tämä ei ole Illuusio. Onko tämä... He pakottivat minut portaaliin, mutta eivät he voi olla niin tyhmiä..."
 
Lunalia - Dal Icarus
 
??: *kääntyy katsomaan Cassidya laskien maskin pois kasvoiltaan*
 
"Sinä siinä! Kerrohan, olemme jossakin Illuusion tuntemattomassa osassa, eikö niin? Susikansa yrittää säikyttää minua, hah..."
 
...taas joku hullu
 
Cassidy: "...taas joku hullu"
 
??: "Hahaha, todella huvittavaa! Voitte tulla esiin, en suostu juoniinne! En koskaan lukitse siskoani ulkopuolelle! KUULETTEKO TE?? VOITTE TULLA ESIIN, MINÄ SANOIN!!!!"
 
Moii?
 
??: Entä, jos... Entä jos olenkin... Voi ei...
"Muukalainen, onko sinulla peiliä?"
 
Mirror
 
Cassidy: *noukkii koristaan peilin* "Öh... Minun nimeni on Cassidy, kuka sinä olet?"
 
You lost?
 
??: "Nimeni on Lorelei Livia Noelle, mutta jos kutsut minua Loreleiksi, minä tapan sinut. Nimeni on Lunalia."
 
Cassidy: Ö_______ö
 
My eyes...
 
Lunalia: "Mitä??? En tehnyt sinettiä, mutta sen merkki- En ymmärrä kuinka he-"
 
Cassidy: ...?
 
Epätoivoa
 
Lunalia: "Anteeksi Cassidy, sinun ei tarvitse välittää tästä. Et olisi sattunut tapaamaan valkohiuksista tyttöä, jolla on hopeanhohtoiset silmät? Käyttäytyy kuin mikäkin prinsessa, mutta tarkoittaa pohjimmiltaan hyvää. Hän tuputtaa kaikille teetä vihaan teetä"
 
...se on outo
 
Cassidy: En ole koskaan tavannut näin omituista nukkea.
 
------------------------------------
 
Eilen eräs Silvery oli kaikessa rauhassa viettämässä rentoa taksvärkkipäivää kotona. Ovikello soi, mutta Silvery ei jaksanut mennä avaamaan ovea. Hän kurkisti kuitenkin ulos ikkunasta ja näki postiauton. Turhaa kai sanoakkaan, että hän säntäsi ovelle valonnopeudella.
 
 
Paketti oli valtava.
 
 
Päälimmäisenä oli pari obitsua, niitä kuuluisia lisäkäsiä Kidelle ja Rilakkuma re-ment-juttu.
 
NUGETIT
 
 Ja sitten sielä olivat nämä kaksi ♥
 
Cassidy - Pullip myselect Paja
 
Paketista löytyi siskolleni Pullip my select Paja eli Cassidy...
 
Lunalia - Dal Icarus
 
...sekä minulle Dal Steampunk Eclipse Icarus eli Lunalia ♥
 
Lumppa paketissaan
 
Laatikossaan.
 
Lunalia stock
 
Stockina. Maskijuttu oli hajonnut, mutta muuten Lia oli täydellisessä kunnossa :3 Ikävä kyllä Lunalian iho olikin valkoharmaa, eli Lialla on nyt vääränvärinen obitsu (hybridikään ei onnistunut koska väriero näytti typerältä ja sitten tapahtui jotain muutakin mitä teidän ei tarvitse tietää)
 
...katson jos saisin keksittyä jotain. Tai sitten Lunalia pitää aina kaulaan asti olevia vaatteita.
 
Lunalia - Dal Icarus

...pelottava katse. Mutta se on söpö :3

Kommenttia saa toki raapustella ja kommenteista tulikin mieleeni... Edellinen postaus sai ennätysmäärän kommentteja! Kiitos ihanat stalkkerit! ♥

47 comments:

  1. ÄWÄWÄWÄ ihana tarina ♥u♥
    Ja miten nuo on huonolaatuisia, neitiseni? Nyt hyväksyt sen että sun kuvat on mahtavia. AINA ja IKUISESTI!
    Ja onnea uudesta nukesta :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Okei... Sanompa siis että noi blggerin kautta ladatut pienennetyt kuvat eivät ole huonolaatuisia vaan laatukuolleita B)

      Ja kiitus :3

      Delete
  2. Oumaigaaaad *o*
    Miten mä kestän enää kattoa sun postauksia kun omistat noin liian ihanan kadehdittavat nukkeloiset? ;___; ♥
    Oikeesti tää kuvatarina oli jotain niin ihanaa, etten vaan voi kestää ja mistä vetäset noita juonia owo
    Lunalia on ihan sairaan sulonen, rakastuin noihin chippeihin, ja toi stock asu on ihana :3 oot osannu valita just ihanimmat nuket > 3 <
    Cassidykin on tositosi ihana, vaikkei se olekkaan sun vaan siskosi. Se on tosi nätti :3

    Tää kommentti tuntui jotenkin sekavalta mun mielestä, mutta toivottavasti ymmärrät että tykkään sun blogistas tosi paljon ja se on mun lempiblogi ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ääää voi ei miten ihana kommentti taas sulta ;3; Kiitos ;3

      Toi juoni on puolen vuoden kehittelyn tulos ja oon laittanu peliin kaiken piilevän (...tai vähemmän piilevän) hulluuteni ^^

      ...kuulostipa hienolle

      Delete
  3. Onnea uudesta nukesta! Oikein nätin tyttösen olet osannut valita. Parissa kuvissa huomasin jo mainitsemaasi huonolaatuisuutta, mutta olivat nekin kuitenkin kiitettäviä. Taas kerran onnistuit hyvin kuvatarinan teossa ja tuo Paja yllätti hiukan, aluksi mietin että oletko tilannut kaksi nukkea, mutta se olikin siskosi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En tajuu miks flickr ei suostunut lataamaan noin kolmasosaa noista kuvista, jouduin sit tappamaan niiden laadun :P En meinannut kehdata julkaista tätä kun seassa on noi muutamat rumilukset, mutta julkaisimpa kuitenkin.

      Ja kiitos kommentista :3 Hehe, toivoinkin että edes joku yllättyisi Cassidysta, tänne ja muualle kun olen kokoajan selittänyt lähinnä dalista ^^

      Delete
  4. Ihana tarina ♥♥
    Onnea sinulle, ja siskollesi uusista nukeista! c: Lunalia on hirveän söpö, ja myös Cassidy on kaunotar :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitus :3 Heh, en tosiaan edes ensin meinannut jaksaa mennä ovelle kun olin topissa ja legginseissä :D Se postimies oli jo lähdössä kun säntäsin ovelle hullunkiilto silmissä (^∇^)

      Delete
  5. EN JUST KUOLLU ASDFGHJKGFHDSFSJGD ♥♥♥♥♥♥♥♥
    en osaa kommentoida

    ReplyDelete
  6. AWWW LUNALIA oot maailman sulosin dal toi katse oikeesti hei saanko varastaa sut kiitos <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunalia kiitt--- eikun ootas, ei kiitäkkään o__O Koska:
      A) se ei tiedä tästä blogista
      b) se varmaan murhais sut jos tietäs että suunnittelet varastavasi hänet

      Delete
  7. Silvery, auta mua! Mä saan Pullipin,(jos itse säästän siihen) mut en tiedä minkä näistä ostaisin:
    -Snow White
    -Pere Noel
    -Romantic Alice
    -Ddalgi
    -Chelsea
    -Luna Tokidoki
    -Miku Hatsune LOL
    Haluisin nää kaikki, mut kun ei ole varaa....>///< Kaipaan mielipidettäsi...:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minkä meikki miellyttää sua eniten ja sopii tulevan nuken hahmoon? Hankalaa auttaa päättämään noiden välillä, koska ovat kaikki ihania :3 Plus en oo toki yhtään puolueellinen kun Kidehän on pere noel B) Oon nähny livenä Romantic Alicen, Ddalgin ja Miku lolin, ovat kaikki kolme superkawaijeja malleja. Muistakin oon nähny paljon kuvia, sulla on hankala päätös edessä :D

      Jos et aio heti hankkia uutta peruukkia niin kannattaa ehkä välttää Romantic Alicea ja Snow Whitea (kiharat takkuuntuu suoria hiuksia nopeammin). Suosittelen kuitenkin katsomaan kokonaisuutta, mikä nukke on paras ja eniten sinun. Face up on tärkein, mutta toki on aina kivaa saada myös mieluisia stockeja ^^ kun peruukin ja chipit nyt vaihtaa hetkessä.

      Delete
    2. Kiitos! En ole varma, haluanko kustomioda katos yhtään... Kun siinä on valmis hahmo valmiina...Kun en viitsi (en jaksa, olen laiska) Vaihtaa eyechipseja tai peruukkia...
      Päätöksessä olen edennyt kyllä vähän, 3 on lähtenyt listalta, enkä kerro ketkä...:D

      Delete
    3. Peruukin vaihtaminen on helppoa, chipeissä on vähän enemmän työtä :D Mutta juu, jos aiot pitää stock-peruukin niin myös Tokidokin voi rajata pois, sen stock-peruukki menee kuulemma aika nopeasti sotkuiseksi ^^

      Delete
  8. Iiihana tarina! Ja ihania sait! ♥ ♥ ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitus :3 olen itsekin tyytyväinen tyttösiin, vaikka Cassie onkin tosiaan siskon nugetti ^^

      Delete
  9. UPEA KUVATARINA ;o; Eikä bloggerin pilaamakaan laatu häirinnyt c: Lunalia on täydellinen ;__; <3 Oon niin kateellinen - JA TOI STOCK ASU = UNELMAA. Valkoihoiset nuket on ihania, ärsyttävää vaan toi obitsujen ja nuken ihon värierot D:

    Mutta mulla on kritiikkiäkin tällä kertaa ... MIKSI NOIN TÄYDELLISESTI TARINAAN SOPIVAA CREEPYÄ MUSIIKKIA TAUSTALLE KUN OON YKSIN KOTONA ;A;

    ReplyDelete
    Replies
    1. ^ tarkoitin siis, ettei blogger laatua niin pahasti pilannut XD

      Delete
    2. Murhasipas. Asiasta ei väitellä. Blogger on kylmäverinen kuvanlaaduntappaja.

      Ajattelin et jos löydän jostain valkeen obbarin niin ostan sen Lumpalle ja sitten säästän tota hard bustia jollekin tulevalle dalille ja teen sille sit obitsuhybridin... Vaikka en kyllä oo ajatellut hankkia toista dalia vähään aikaan mutta njaah. Ja minäkin tykkään Lian stockeista ihan älyttömästi ;3;

      Hehe, ajattelin että toi magnet on liian lässynlää mutta hyvä vaan jos se oli vähän creepy, lukijoita on kivaa pelotella eikun >:D

      Delete
  10. Lorelei..siis lunalia eheh ^^'..on tosi söpö! Aww, varmaan kaunein koskaan ennen näkemäni dal! Onnittelut tyttösestä ;o; <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. ...ole onnellinen ettei Lia tiedä tästä blogista vielä :DD

      Kiitus :3

      Delete
  11. Ihana Lorel.. eikun siis lunalia, hihi ^^' tosi ihanat stockit ja upee kuvatarina! nun

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jaahas, joku toinenkin leikkii hengellään B) Kannattaa ottaa Lian uhkaukset tosissaan, tuosta nukesta kun ei vielä tiedä... Ja kiitos ( ^ω^ )

      Delete
  12. Vau, todella upea tarina! <3 Kaikki kuvat oli tosi laadukkaita (ei lainkaan mitään kökkölaatua), ja muokkaukset oli myös älyttömän hienoja! >u< Onnea mielettömästi uudesta nukkeneitosestasi, Lunalia on kyllä ihana ilmestys! Varsinkin neidin meikit on jotain niin täydellistä.. <3

    Voin hyvin samaistua tuohon väriongelmaan, koska itsellänikin on täysin vitivalkoinen nukke >.<' Toivottavasti asia kuitenkin hoituu sun osaltasi! c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos n3n

      Tosiaan aika häiritsevää, voi kun kaikkien nettikauppojen valikoimista löytyisi myös valkoisia obitsuja D: Mutta ei tuo tosiaan onneksi näytä niin pahalta, jos vaan välttelee sellaisia kuvakulmia joissa väriero näkyy ^^

      Delete
  13. Mut eikös kidellä oo ruskee peruukki?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mutta silloin kun Lunalia näki hänet viimeksi, Kidellä oli valkeat hiukset ;)

      Delete
    2. Ahaaaaa xD joo en eka tajunnu loll

      Delete
  14. UPEA TARINA!!! Tosin en vähä-älyisellä järjelläni paljoa noista portaali ja maa-jutuista ymmärtänyt köhhöh xD
    Äitini ihmetteli että mitä ihmettä mä katon kuuluu pimputusta :D
    Muttamutta... Superkaunis uusi nukke (niinkuin sitä jo aiemmin gosussa kehuinkin..♥) ja siskosikin nukke on oikein valloittava c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritän selittää noita juttuja niin hyvin kun osaan, mutta toi tarina on kinda monimutkainen. Toivottavasti se selkenee jossain vaiheessa kaikille ^^

      Kiituksia ;3

      Delete
  15. Upee tarina <3 Ja onnee uudesta nukesta, Lunalia on ubersulonen! Tietty siskosi nukkekin on suloinen c::

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitus :3 Nyt toi tarina pääseekin etenemään, kun Lumppa on täällä viimeinkin ^^ Oikeastaan tässä oli kaksi osaa putkeen, kun piti saada tuo Kiden alkujuttukin julkaistua :D Varmaan jatkossa teen tarinat tälläisinä pidempinä, koska lyhyet tarinat ovat... No, lyhyitä.

      Delete
  16. Ihana kt! <3 Onnea uudesta dalista ♡ ihan supersöpö pikkuinen :3 Ja Paja samoin ;) Onkos siskollasi blogia? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitus :3 Siskollani ei ole nukkeblogia ainakaan vielä, Cassidy tulee siis seikkailemaan vain täällä ^^ Jos siskoni päättää tehdä nukkeblogin, ilmoittelen siitä tänne ~

      Delete
  17. Jeah, tulihan ne neidot c:
    Haha, heti kun kirjauduin bloggeriin ja katoin postauksia ... sitten Silvery on postannut..... kuvatarinan.... sehän tarkoittaa.... Kidelle sai siskooooooon <3
    Äwäwä, aivan liian ihana ;_____;
    Kaunis tuo siskosikin nukke c:

    ReplyDelete
  18. Ihania nukkeja ♥ En osaa sanoa muuta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, olen samaa mieltä n3n Kiitos :3

      Delete
  19. Mistä tilasit Lunalian?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunalia ja Cassidy tilattiin plasticpopista :) Oli aluksi vähän ongelmia maksaa tilaus (ei tajuttu ensin laittaa tilausnumeroa viestikenttään...) mutta sitten kun tilaus oli maksettu tyttöset tulivat äkkiä. Postitettiin maanantaina ja olivat täällä Itä-Suomessa perjantaina ^^

      Delete
    2. Mieki asun Itä-Suomessa!

      Delete
  20. Milloin teet postauksen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kohta, postaan yleensä viikonloppuisin :)

      Delete
  21. Ihana tuo Lunalia!
    Kaikki siun nuket on ihania, tosi nättejä. Lunalia on syötävän sulonen! Ja ihana blogi, tätä voisin alkaa seurailemaankin. :)

    ReplyDelete
  22. Waaah kiitos ;3; Ja Lumppa (...lempinimet...) kiittäsi jos tietäisi tästä blogista ^^

    ReplyDelete