Wednesday, 7 January 2015

this dream will last forever



Postaustahti 666/5 mutta siellä on kylmää ja pimeää, te kaikki ymmärrätte talven tuskan :/ Postailen tällä kertaa paitsi shootin myös Yukicon-infon merkeissä, nämä alun kuvat ovat lähinnä hämäystä koska tunnistuskuvat... No, ne on kuvattu kännykällä ja muokattu osittain paintilla ja lisäksi cossit ovat niissä viimeistelemättä :D En voi uskoa että postaan nämä silti oh god


Pikselimössöä ah mutta siis juu lauantaina olen Kyoko Sakura sarjasta Puella Magi Madoka Magica aka liikaa aikaa ja vaivaa vienyt cossi KENGISTÄ EI PUHUTA OK EN OO KOSKAAN AIEMMIN MODANNUT KENKIÄ CRI 

Mukana kulkevat Renn ja Kide, joskin nuket ovat luultavasti suuren osan ajasta mustassa olkalaukussani. Nukkemiittiin olen tulossa, että sieltä sitten viimeistään tavoittaa ^^


itken verta anteeks näiden laadusta srsly

Sunnuntaina Rose Lalonde (god tier -versio) Homestuckista, joskin legginssien tilalla asussa kahdet sukkahousut päällekkäin koska tuolla on mahdollisesti talvi ja jäätyisin elävältä ballerinoissani. Nuket kulkevat laukussa myös sunnuntain!


Muuta:
- Rennillä on punainen raita hiuksissaan nykyään ♥ En ole jaksanut ottaa kunnon kuvaa tho
- Tuo oli oleellista koska Renn bby tulee tosiaan mukaan Kiden seuraksi
- Liikun molempina päivinä ainakin Alisan kanssa
- TULKAA JUTTELEMAAN JOS NÄETTE MINUT onhan tossa tarpeeksi korostuksia
- Pituutta 175cm ja puhun mie-murteella tämä ihan vaan että osaatte varautua henkisesti
- Majoitun la-su lattiamajoituksessa että öö sielläkin voi toki tulla höpisemään jos minut tunnistaa, tosin voin olla hiemasen univajeinen


Sitten voimmekin siirtyä shootin pariin! Kertokaas blogilinkin kera jos olette Yukiin tulossa, niin käyn tapani mukaan stalkkaamassa blogeista tuntomerkkejä että voin etsiä ihmisiä 8)))


----------------------------------------------------------

Sielunlintu























// söpönen proppi lainattu Allilta :*

29 comments:

  1. Tosi kaunis, tunnelmallinen shootti <3

    ReplyDelete
  2. Apuaa aivan ihania kuvia! <3 ;u;

    cheerful-doll.blogspot.fi

    ReplyDelete
  3. Mie olen tulossa! (Mutta toisaalta sie tiiät sen jo xD) olen siis se hihhuli, joka kulkee rusetti kaulassa ja fezzi päässä! (Kröhöm, en cossaa ainaskaan 11. Tohtoria) ja mie tuun jossain vaihees ettimään teidät ;)))

    ReplyDelete
  4. BAEEEEEEEEEEEEEEAJIUHCJKÖK #oikeutettualemmuuskompleksi ;-;;-;-; Kiseki on daymn fine (ihanniinkusie :* eiku) jA NIIN TOI SHOOTTI ADA MITEN ASDFGJDJ <3<3<3 (Kiden stockit on aktiivikäytössä siulla :*) wääwää painun maanrakoon moi. (mutta ensin yks sana: lalondecest :l )

    Oon laatukommentoija enkös?

    ReplyDelete
  5. Ihanat cossit :3
    Ja tosi valosia, mutta samalla ihanan kylmiä talvisia kuvia *3* (ite en jaksaisi noin ahkerasti kylmässä kuvata köhh joten kunnioitan *kumarrus*) + nukkesi on niin nättejä tollasia ylitäydellisiä äwäwä ;3;

    ReplyDelete
  6. polttouuni kutsuu *polttouuniemoji*

    ReplyDelete
  7. Ohgosh *o* tää neiti on aivan ihana, koska noi silmät on rakkaus <3 tosi pitkät ripset, vau :D ääh, just tän tyypinen maaginen nukke on tyyliin mun unelmanukke ö.ö

    ReplyDelete
  8. Woah! Olen myös tulossa ja minut löytää hirveässä made with hate and pain one piece mekossa. Tulen vielä etsimään sinut ihmismassan keskeltä 8))) Ihanaisia ja rauhanomaisia kuvajaisia

    ReplyDelete
  9. Oih, Kiseki on kaunis ja niin taianomainen (lol ompa kämänen sana). Tosi hieno shootti ja ihana musiikki valittu!

    ReplyDelete
  10. Ensinnäkin OHANA SHOOTTI, toi tunnelma ah
    Toiseksi olen tulossa yukiconiin mut en cossaa mitään...sillä en ehtiny hommata asua ja eka con(jännittää...) pukeudun sen sijaan ite tehtyyn lolita-tyyliseen mekkoon :3 tunnustuskuvia en oo ehtiny blogiin laittaa;_;

    ReplyDelete
  11. *kurkkaa nurkan takaa* Oon tulossa Yukiin vaikkei se varmaan ketään kiinnosta ahahaha---- ihana shootti *-*
    kellomaailma.blogspot.com

    ReplyDelete
  12. yritätkö salamurhata mua tai jotain, teen kuolemaa kosk nää on liian täydellisiä ok?
    roskiin siitä uwuwuwu

    t. jaksan panostaa kommentointiin :**

    ReplyDelete
  13. Vau ihania kuvia! Kadehdin kun saat tarkennuksen osumaan oikeisiin kohtiin ! Musiikki sopii täydellisesti. Ok mul ei muuta sanottavaa kun täydellistä.........................bye

    ReplyDelete
  14. Ihana shootti, wouwou rakastan liikaa Kisekiä, näissä kuvissa oli taas värit ihan liian ihanat ja teen parhaillaan kuolemaa ;___; ♥ Plus noiden kuvien laatu on ylitaivaallinen ofc, ainahan sulla ♥
    Liian söpöt kaikki noi kuvakulmat, plus rakastan kun useat kuvat on yksityiskohdista ja adjafsgh mä en osaa kommentoida mutta pointti kai oli että raksutan Kisekiä ja tätä shoottia ♥
    Plus Kisekin silmät, wouwou niiden väri wäh ♥ Ja noi ripset on niin ihanan pitkät ja wäh ;_; ♥

    Harmittaa kauheesti kun en pääse Yukiin, olisin tullut mutta ne liput vaan meni nenän edestä niin eisitten >:c

    ReplyDelete
  15. Kerrassaan ihana shootti! Toi suloinen asu sopii ihanasti Kisekin hiuksien väriin. Toi pikkunen lintuhäkki on söpö. (*^﹏^*) Ja noi aloitus kuvat. ♡ Varsinkin se Kiseki kuva on vaan niin täydellinen. >3< Noi sun cossit on hienoja. *^u^* Mekin ollaan Yukiin tulossa. Mutta siis Yukissa on nukkemiitti? Mul on menny ihan ohi... T__T

    ReplyDelete
  16. Perfect perfect purrrrfect Kiseki! ♥
    Se on vaan niin kaunis nukke, herranen aika sulan noille silmille. Lintuhäkkikin on niin söpö sille, puhumattakaan mitään kui hyvin hän sopii lumimaisemaan! Ja ihanat pikku kukkaset, näyttävät siltä kuin niitä nousisi lumesta aina siellä missä Kiseki kulkee, olikohan ideanakin vai? :3

    Ja Yukissa nähdään! Aion uskaltaa jutella!

    ReplyDelete
  17. OIKEESTI SUN COSSIT ON LIIKATÄYDELLISET
    ja myös liikatäydellinen shootti ää ♥

    ReplyDelete
  18. Oih sun cossit on jotain luokkaa bueno! <3 Tuo Kyoko cossi on niin jäätävän hieno, en ehkä kestä! ;__;
    Shoottikin oli myös kaikin puolin erinomainen :3

    ReplyDelete
  19. *tää tunne kun saa ben&jerry jäätelön käsiinsä ja kuvittele tähän kohtaan taivaallinen musiikki*

    Mut jeij we will see soon, ja jos otat Rennin mukaan niin päästään kuvaamaan Yukaria ja Renniä yhdessä ! ywy mut varo vaan tällä kertaa mä voin ihan helposti vaan varastaa tän neidin

    ja Kiseki on niin kaunis tossa asussa ja toi shootti ja musiikki, kamalat alemmuuskompleksit tässä tulee ja mulla on kiire kattomaan animea ja tekemään niitä pantoja, joten tää saa olla tarpeeksi laatukommentti <333

    noi kukat ja lumihiutaleet on tosi kauniita ja sopi tähän shoottiin ihan älyhyvin. tää shootti toi esiin Kisekin mysteeristä ja jumalallista olomuotoa, tuntu koko ajan siltä että tää neiti häviäisi tähtipölynä ilmaan owo liian kaunista

    kommentti 6/5 again

    ReplyDelete
  20. uaaa tuo ensimmäinen kuva Kidellestä wääää putosin melkeen tuolilta ;A; Lisäksi nuo Kiseki-kuvat on täydellisiä ja wää tahtoisin joskus nähä sen livenä. .u. Rakastan molempien neitejen peruukkeja. ^^

    btw todella hieno tuo sun pmmm cossis, täytyy sanoa että wau. .o.

    ReplyDelete
  21. Wooooooh cx Niin ihana shoottii ! Kauniit kuvat ja varsinkin alku kuvat x3
    nwn ! ❤❤♡.♡
    Ihanat asutkin teillä :33
    T:Siniapila

    ReplyDelete
  22. En ymmärrä postauksiesi logiikkaa, yhdessä tietyssä asiassa.

    Kaikki kuvasi ovat erittäin hyvälaatuisia, ja muutenkin olet ammattilainen ja niin poispäin. Sinulla on yli 300 lukijaa, useat seuraavat blogiasi, nukkesi ovat kauniita, mutta miksi.

    Miksi olet kamalan itsekritiikkinen?
    Kuvasi ovat lähes täydellisiä, mutta silti väität kuinka niissä on huono laatu.
    Mikä on sitten mielestäsi hyvä laatu? Täytyykö kuvan laadun olla uskomatonsupertäydellinenperf jotta se on hyvä? Sinulla on ilmeisesti melko korkeat tavoitteet kuvissasi.

    Minua loukkaa että pidät omiasi erittäin hyvälaatuisia kuvia huonoina, sillä omani ovat 50% huonolaatuisempia, kännykänkameralla otettuja. Jos sinun kuvasi ovat huonoja, niin niitä huonommat ovat täyttä kuraa.

    Toivon ettei kukaan ota kommenttiani loukkauksena, sillä tällä kommentilla halusin vain kertoa
    adalle oman mielipiteeni tästä kyseisestä asiasta.

    -pursu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja vielä tähän perään, että kyseinen asia ei liity pelkästään tähän postaukseen, vaan olen huomannut samaa myös kuvatarinoissa, normaaleissa postauksissa, ja muissa.

      Ne jotka aikovat valittaa minulle "Tämä on adan blogi", älkää edes vaivautuko, sillä taidan tietää sen jo.

      Delete
    2. Tämä ON adan blogi. Älä valita että olet itse surkea.

      Delete
  23. Hui apua pahoittelut, olen hieman myöhäs :--D <3
    Mutmut, Kide on ihan tajuttoman kaunis niin kuvissa kuin livenä, oh my noi vaatteet, tykkään ideasta laittaa villapaitaan pitsiä, ihana ! ♥
    + Kuvan idea on söpö, noi herkut kuolattavan söpöjä c:
    Toi toka kuva, Kiseki on super kaunis !

    Uii Ada ihanat nuo molemmat cossit, ja wowow, oli myös livenä ainankin tuo Kyoko Sakura, ja siihen kannatti käyttää paljon aikaa ja tuskaa, se oli ihan super söpö ! ; - ;
    ja omg sun piilolinssit oli ihan sairaan ihanat, se väri argh mäkin tahdon <3
    Ihihi halasin sua.

    Toi sielunlintu shootti, Ada aivan täydellistä !
    Jestas, Kisekin chipsit on järkyttävän ihanat, noi kimalteet, ja sit siihen kun lisää ton peruukin ohh my gash <3
    Tyttösen tummat punaiset huulet ja valkoiset upeet vaatteet sopii niin täydellisti yhteen, noi vaatteet on ihanan ... pörheet (mä tiedän, ei ehkä paras sana tähän, mutta kun pörhee ... :3) !
    Noi lumiset maisemat on aivan ihanat ja kauniit, oikeesti, ja ah noi posetukset, pidänpidänrakastanrakastan.
    Uu, noi kukkaset, toiset roikkuvat kukat ja toi häkki lintuineen on ihana ja naww ; - ;
    +++ plussat muokkauksista saat papukaijamerkin kun seuraavan kerran näemme ! n_n ♥
    (Mistähän saa papukaija tarroja hmm.)

    Mutmut oli ihan mahtavaa nähä sua viimein, olit hauska ja puhelias ihminen ! <3
    Tahdon nähdä vielä uudestaan ♥

    ReplyDelete
  24. Aaw..~ :'3 taas ihan sairaan mahtava ja söpö postaus! ; w ; *menee nurkkaan itkemään koska ei osaa kuvata yhtä hyvin kuin sinä x3*

    ReplyDelete
  25. Yahhoo~ Oli tosi kiva tutustua Yukiconissa (Olen adoptiolapsi eli se charlotte cossaaja jos enää muistat) ja nyt kun sain blogin nimen niin liityin heti lukijaksi :3 Ihania kuvia >.<

    ReplyDelete