Saturday, 12 November 2016

world dominyation

 
 
Kävin pari viikkoa sitten Joensuussa moikkaamassa shelttiäni, joten Huisku saa kunnian aloittaa postauksen! Pikkuinen jäi asumaan vanhempieni luo, koska haukkumiseen taipuvainen karvanlähtökone ei liene se fiksuin kerrostalolemmikki...

Tungen samaan postaukseen osapuilleen jokaisen kameralla ottamani nukkekuvan väliltä edellinen postaus - nykyhetki. Aloitetaan syyslomalla räpsityillä nukkemiittikuvilla! Siperiassa oli hieman hämärää, joten lopulta kuvista siedettäviä oli vain kolme ^^'
 



-------------------------
 

Joensuuhun lähtiessäni elättelin toivoa lumikuvista, mutta lumet sulivat pois luonnollisesti juuri sinä yönä kun saavuin Joensuuhun. Sentään kamerani tuntui pitävän sadepäivän ja Senritsun yhdistelmästä kovin, näille kuville ei tarvinnut tehdä muuta kuin lisätä aavistus kontrastia :'D


Oli sitä lunta jäljellä tämän verran...






Pikkusiskoni oli kaivertanut kurpitsalyhdyn!



------------------



Onneksi lunta saatiin reilu viikko sitten myös tänne Tampereelle! Pelottelivat uutisissa että lumet sulaisivat pois ensi viikolla, joten eilen uhrasin käsieni hyvinvoinnin ja astelin hyytävään viimaan Minoo mukanani.


Rannassa oli somia jäämuodostelmia! Penkereeltä ylsi juuri ja juuri tökkäämään nuken ohuelle jäälle.







Tässä vaiheessa en tuntenut enää käsiäni, joten oli aika palata takaisin kotiin...







Räpsin sisällä vielä pari kuvaa Nemeasta ja Rennistä ^^

9 comments:

  1. Suloisia kuvia! Viimeinen miittikuva oli niistä kolmesta lempparini, mutta kaikista kuvista lemppareimmaksi (juuri näin, en osaa kirjoittaa selkeitä kommentteja) nousi viimeinen kuva Rennistä ^^~ Ehdottomasti sun nukeista ihanin on Renn, pelkkää lovee <3☺

    Fallenplasticheart.blogspot.fi

    ReplyDelete
  2. Sairaan mahtavia kuvia! Täällä on miltein 40 cm lunta, mutta sen pitäisi lähiaikoina sulaa pois..Noi kuvat oli vaan uskomattomia, oot sairaan taitava!

    angelspullip.blogspot.fi

    ReplyDelete
  3. ihania kuvia, tykkäsin etenkin kuvista joita olit räpsinyt senritsusta! unohdin ensin kokonaan että oltiin samassa miitissä ja kun näin amyn kuvan mietin hetken että yks kaks kol mitä x)♡

    ReplyDelete
  4. (Itken tälle otsikolle :'D)

    Rakastan kovasti noita kolmea viimeistä kuvaa, ihana tunnelma! (Osittain pidän niistä ihan siksikin, että sisäkuvaus on jokin Hankalin Asia Koskaan...) Nemean kuvista huokuu myös tuollainen tumma noitaestetiikka, tykkään varsinkin asettelusta niissä. Rennistä puolestaan en edes aio aloittaa. Tulen aina rakastamaan kultaisten silmien ja mustan tukan yhdistelmää. On hankalaa ajatella Renniä ja Anemonea samana nukkemallina, kun stailaukset ovat suunnilleen päinvastaiset.

    Ja Minoon pipo on ihana :'D (Tai no, Minoo in general on ihana.)

    ReplyDelete
  5. On kyllä niin taidokkaita kuvia, että silmät sulaa päästä ♥

    ReplyDelete
  6. Samaa mieltä edellis* kommaajan kaa!

    ReplyDelete
  7. Voi miten nättejä kuvia*:・゚✧

    ReplyDelete
  8. aivan ihania kuvia (taas kerran) Luin jotain Sun vanhoja postauksia ja nolostuin(allekirjoittanut luulee ole Suomen ainoa ihminen joka kuuntelee Kagamine Riniä)

    ReplyDelete